4.11.2023 20:34
Salibandyseura Welhot

M1 lähtenyt syksyyn voittavassa vireessä: Lohkon kärkipaikka ja Cup-juna puksuttaa

Katsaus sarjatilanteeseen

Welhojen miesten edustusjoukkue on astellut kentille vakuuttavalla otteella tämän kauden Suomisarjassa. Poikkeuksellisen tiukassa sarjassa joukkue on onnistunut nousemaan lohkonsa kärkeen kahdeksan ottelun jälkeen. Tämän lisäksi joukkue on saavuttanut menestystä Suomen Cupissa kaatamalla viimeisimpänä Suomisarjan B-lohkon kärkijoukkueisiin kuuluvan Pelicansin.

Alkukauden saavutukset eivät ole tulleet helposti, sillä kilpailu on ollut äärimmäisen kovaa. Joukkue on kuitenkin osoittanut sitkeyttä ja taitoa voittaen tärkeitä kamppailuita matkan varrella. Kaikkiaan 26 sopimuspelaajaa leveästä materiaalista on tullut valmennukselle jopa positiivinen ongelma. Pelaajat ovat kuitenkin osoittaneet vahvaa joukkuehenkeä ja kykyä ratkaista otteluita vaikeissakin tilanteissa. Pistetilin kartuttamisen lisäksi, joukkue on myös lumonnut yleisön paikoittain rohkealla ja viihdyttävällä pelityylillään.

Valmennuksen kommentit

On ollut valmennuksen näkökulmasta hyvä rakentaa peliä alkukaudesta kun perusasioissa on jo jatkumoa parin vuoden ajalta ja joukkueen runko on pysynyt samana. On etsitty sopivia kokoonpanoja ja kokeiltu joukkueena sekä viisikko tasolla erilaisia pelisuunnitelmia. Joihinkin kärki peleihin, kuten Vantaalle, on valmistauduttu jo huolellisemmin ja otettu vastustajan pelaamista enemmän huomioon.

Ensimmäiseen kolmannekseen mahtui heikompiakin eriä ja pelejä. Varsinkin matalalta ja tiiviisti keskustaa puolustavia joukkueita vastaan on ollut vaikeuksia tuottaa jauhamalla riittävän laadukkaita maalintekopaikkoja ja vastustajat ovat kyllä laittaneet meitä koville, kuten esimerkiksi Voima Imatralla. Yritetään miettiä tähän lääkkeitä ja samalla opetellaan pelaamaan pelejä, joihin lähdetään ennakkosuosikkina. Tämäkin asetelma on monelle uusi kokemus ja menee varmasti vielä hetki että opitaan ottamaan hallinta peleissä riittävän rennosti, mutta samalla kovaa.

Hommat jatkuu ja sarjanousu pysyy joukkueen ainoana tavoitteena. Vaikka leveä materiaali tuokin omat ongelmansa meille valmentajille tällä sarjatasolla, niin se myös tuo mukanaan kovan kilpailutilanteen jokaiseen viikkoon. Lisäksi tällä on varmistettu se, että kestetään hyvin loukkaantumisia ja poissaoloja kun niitä jossain vaiheessa tulee. Kaikki pelaajat haluavat pelata ja niin yksilöt kuin joukkuekin menee näin varmasti eteenpäin.  

Tulevan kuukauden ajatukset

Otteluruuhka

Marraskuussa ottelutempo on jälleen korkea, sillä Welhot pelaa Suomisarjan runkosarjan osalta kuusi ottelua joista viisi ottelua kotihallissa Lippumäessä. Lisäksi, kuukauden aikana pelataan myös Suomen Cupin 6. kierroksen ottelu, jonka vastustaja ja päivämäärä selviää myöhemmin. Kuluva kuukausi tarjoaa siis monta hienoa mahdollisuutta päästä seuraamaan miesten otteita valtakunnallisessa Suomisarjassa. Tulevissa kotiotteluissa kahviosta saattaa päästä maistamaan myös pelaajien tekemiä leivoksia!

Vaikka salibandy onkin parasta paikan päällä, niin miesten edustusjoukkue lähettää myös jokaisesta kotiottelustaan selostetun lähetyksen SalibandyTV:n kautta. Tavoitteena on sarjan paras lähetys.

Haluamme tarjota jokaisesta kotiottelusta tasokkaan lähetyksen, niille jotka eivät pääse paikalle ja heille jotka asuvat hieman kauempana. Selostusta hoitaa Welhofaneille tuttu Vihtori Tams ja kommentaattorivieraita on aina välillä luvassa. Edellisessä ottelussa kommentaattorin virkaa toimitti Welhottarien päävalmentaja Simo Leppänen, kommentoi joukkueen manageri Niko Eskelinen.

Nähdään hallilla!


MIESTEN SUOMISARJAN KOTIOTTELUT

  • SU 5.11.2023 18:00 Welhot - Oilers Akatemia
  • SU 12.11.2023 15:00 Welhot - Sudet
  • LA 18.11.2023 15:00 Welhot - SCH
  • LA 25.11.2023 15:00 Welhot - GrIFK
  • SU 26.11.2023 15:00 Welhot - SB Vantaa